Ajatukset vaikuttavat hermoston tilaan - ja sitä kautta onnistumiseen

Meillä jokaisella on valtavasti uskomuksia siitä, mitä emme voi, osaa tai pysty tekemään. Tai mihin meidän ei kannata ryhtyä tai mistä edes haaveilla. Näitä rajaavia uskomuksia sitten vahvistamme jatkuvasti ajatuksillamme ja sisäisellä puheellamme. Mutta miten hermoston tila liittyy mahdollisuuteen luopua rajaavista uskomuksista? 

Kehomme aistii ja tekee jatkuvasti havaintoja ympäristöstämme. 

Hermojärjestelmämme säätyy pääasiassa ympäristöstämme kuulemamme, näkemämme, tuntemamme ja aistimamme pohjalta. Jos havainto vaikuttaa uhkaavalta, hermosto virittyy valmiustilaan ja alkaa varata kehoa mahdolliseen puolustautumiseen tai suojautumiseen (taistele-pakene-stressitila). Jos havainto tulkitaan vaarattomaksi, keho voi palata rauhalliseen läsnäolon tilaan.

Kiinnostavan tästä meidän puolustusjärjestelmän toiminnasta tekee se, että kriittinen tulkinta aistimuksen vaarallisuudesta / turvallisuudesta tapahtuu aivojemme kaikkein alitajuisimmassa ja primitiivisimmässä osassa eli limbisessä järjestelmässä. Siellä sijaitseva pelkokeskukseksi kutsuttu mantelitumake arvioi havainnon uhkaavuuden. 

Tämä vahvasti selviämisen varmistamiseen ja uhkien välttämiseen orientoituneen pelkokeskuksen millisekunneissa tekemä tulkinta antaa impulssin niin hermostolle kuin hormonijärjestelmällekin toimia tilanteen mukaan. Jos kyseessä on uhka, siltä pitää tottakai suojautua.

Uskomukset ohjaavat tulkintaa

Tehokkaasta järjestelmästä voi kuitenkin tulla onnistumisen este silloin, jos pelkokeskuksen tulkinta ja mielen tason tavoitteemme ovat ristiriidassa keskenään.

Nyt tullaankin ajatusten ja uskomusten vaikutukseen:

Uskomukset ovat pelkokeskuksen datapankki. Kun havainto saapuu, se ajetaan uskomusten ja muun kokemusdatan läpi. Tulkinta perustuu haun tuloksiin.

Jos havainto viittaa aiempien kokemusten perusteella uhkaan, puolustusjärjestelmä aktivoituu estämään potentiaalisen vaaratilanteen. Jos sen sijaan kokemusaineistosta ei löydy vaaratulkintaa vahvistavia uskomuksia, ajatusmalleja tai muistikuvia, järjestelmä uskaltaa tulkita havainnon vaarattomaksi ja toiminta voi jatkua.

Käytännössä siis se, miten olemme aiemmin ajatelleet ja uskoneet itsestämme ja millaisia kokemuksia meillä on ollut, määrittää aivojen tulkintaa ja kehon reaktioita tässä hetkessä. Mitä tiuhemmin olemme tiettyä ajatusta toistaneet, sitä suurempi on sen todistusvoima aineistona.

Uskomukset ja ajatukset voivat estää onnistumisen

Kun aikanaan ymmärsin uskomusten vaikutuksen kehoni ja hermostoni reaktioihin, aloin tietoisesti kiinnittää huomiota siihen "tietoon", jota itseeni ajatuksillani ja sisäisellä puheellani tallensin. 

Olin vuosia haavaillut koulutus- ja valmennustyöstä. Haasteena oli, että kehoni alkoi aina pyristellä vastaan, kun yritin puhua vähänkään isommalle yleisölle. Jännitin aivan mielettömästi, sydän hakkasi, huimasi ja sekoilin sanoissani. Kerran sain yleisön edessä aivan täydellisen muistikatkon ja maailma musteni. Minun oli lopetettava kouluttaminen, koska se oli niin kuormittavaa.

Myöhemmin tajusin, että puolustusjärjestelmäni oli tulkinnut esiintymisen ja puhumisen vakavaksi uhkaksi, ohjannut hermostoni hälytystilaan ja pyrkinyt vain estämään katastrofin.

Kun aloin havainnoida uskomuksiani ja ajatuksiani, kuulin, etten osaa ilmaista itseäni selkeästi, puhun sössöttäen, innostun liikaa ja silloin puhun liian nopeasti, elehdin puhuessani liikaa, olen epäuskottava esiintyjä. Ja paljon muuta yhtä kannustavaa. 

Olin löytänyt sylttytehtaan, joka yritti kaikin keinoin estää minua puhumasta yleisölle. - Jos kerran ilmaisu on aivan epäselvää ja kauheaa (kuten uskomusdata kertoi), hulluihin esiintymisyrityksiin oli suorastaan välttämätöntä reagoida voimakkaasti, jotta uhka ja julkinen häpeä tulee vältetyksi.

Uskomuksilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä totuuden tai tämän hetken kanssa. Ne ovat voineet syntyä muiden huolimattomista sanoista, virhetulkinnoista, aiempiin kokemuksiin liittyneistä voimakkaista tunteista tai jopa siirtyä aiemmilta sukupolvilta.

Itse tunnistin, että omani olivat rakentuneet lapsena ja vahvistuneet opiskeluaikana. Minulla on vähän pehmeä s, mistä kuulin koko ala-asteen ja olin puheopetuksessa. Ääneni on kantava ja puherytmini luonnostaan nopea. Näistäkin olen kuullut. Yliopistolla opiskelin puheviestintää ja journalistiikkaa, ja kaikilla äänen käytön kursseilla sain jatkuvasti palautetta epäselvästä artikulaatiosta ja siitä miten vaikea puuroutuvaa puhettani on kuunnella. Työuran alussa eräs pomo totesi minun osaavan kyllä asiani, mutta minua ei voi päästää asiakastapaamiseen, koska ääneni ei ole uskottava. 

Tämän kaiken "tiedon" pohjalta aivoni ja puolustusjärjestelmäni siis toimi ja teki parhaansa estääkseen minua siinä, missä itse halusin onnistua.

Onnistuminen edellyttää uskomusten päivitystä

Kaikki muuttui, kun ymmärsin, että kaikki lähtee hermoston tilan muuttamisesta. Ja vielä syvemmin hermoston tilaa säätelevien ajatusmallien ja uskomusdatan korjaamisesta.

Keskeinen työkalu tässä on omien ajatusten, sisäisen puheen, vuorovaikutusympäristön ja muun vastaanotetun ja alintajuntaan tallentuvan informaation muuttaminen tavoitteita tukevaksi. Vanha tieto on siis korvattava uudella. Tämä edellyttää sekä uusien uskomusten järjestelmällistä toistoa että niitä vahvistavia uusia kokemuksia.  

Uskomukset syntyvät siitä, mitä kuulemme ja aistimme, ja mitä tunteita oma ja muiden puhe tuottaa. Uusia uskomuksia alkaa syntyä, kun alamme saada uutta tietoa. 

Uskomukset eivät muokkaudu hetkessä, mutta toiston myötä uudesta datasta voi alkaa tulla pelkokeskuksen näkökulmastakin uskottavampi  aineisto ja reaktiot voivat alkaa muuttua. 

Itsekin nykyään puhun, koulutan ja valmennan ilolla mitä vaativammista aiheista ja haastavimmissa tilanteissa - ilman jännitystä ja stressiä. Ja mikä hauskinta, saan tosi usein kehuja ja kiitosta äänestäni ja puhetavastani, jota on kuulemma helppo ja miellyttävä kuunnella.

Tuntuuko, että hermostosi reagointi, jännitys tai yli- tai alivireisyys estää sinua onnistumasta? Ratkaisu voi löytyä hermoston tilaan vaikuttamisesta. <3